sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kuljetuksen järjestäminen

Uusi vene nyt siis odottaa tampereella kuormalavojen päällä ja se pitäisi saada Ouluun. Edullisesti tietysti.

Edellisen omistajan kertoman mukaan vene on muiden veneiden joukossa talvisäilytyksessä tehdasalueella asfalttikentällä. Vene on kuormalavojen päällä johon se on liinoilla laskettu.

Oulussa jäätilanne on sellainen, että venettä ei voi laskea suoraan veteen ja yleensä onkin fiksua tarkastaa veneen kelluntakyky ennen veneilykauden aloittamista. Satamatrailerin hankkiminen on siis välttämätöntä.

Aloitan kuitenkin lähettämällä n. 10 tarjouspyyntöä Tampereella toimiviin alan yrityksiin. Tarjouspyynnössä on oman veneen kuljetuksen lisäksi myös samalla kyydillä tulossa vene Oulusta Tampereelle, eli näppärästi kuorma molempiin suuntiin minkä pitäisi merkittävästi laskea kuljetuskustannuksia.

Saan muutaman tarjouksen jotka ovat (mielestäni) aivan poskettomia, jolloin saan neronleimauksen.

Ystäväni ajaa ammatikseen kuormaa, joten hänen työnantaja voisi vuokrata pelkän auton ja lähtisimme kaverin kanssa kahdestaan hoitamaan koko keikan. Minkäänlaista aikaisempaa kokemusta ei hommasta ole, mutta eihän se hankalaa voi olla? Suunnittelemme pätkissä monta päivää aikataulutuksia ja ratkomme sitä suurta ongelmaa, että käytössämme olevassa autossa ei olisi minkäänlaista nosturia. Menomatkalle lähtevä vene pitäisi ensin pursiseuralla nosturilla nostaa kyytiin ja sen jälkeen viedä se Tampereelle jossa nosturiauto pudottaa sen omakotitalon pihalle. Varsinaisella talvisäilytyspaikalla sitten paikalle pitäisi saada jälleen nosturiauto nostamaan vene kyytiin ja samalla hetkellä rakennamme siihen tarvittavat pukit jotta vene pysyy pystyssä Ouluun saakka. Oulussa sitten tarvitaan nosturimiestä seuralta nostamaan vene trailerille.

Homma kuulosti selkeältä ja mikään ei voisi mennä pieleen, vielä Teron Pubissa viilasimme suunnitelman täydelliseksi. Takaraivossa kuitenkin soi varsinkin nukkumaan mennessä ajatus siitä että eihän siitä yhtään mitään tule, ajoaikalakikin tekee jo keikasta kaksipäiväisen ja jo ennen reissua suunniteltiin kovasti sitä kuinka tutustuisimme myös Tampere Cityn diskoihin.

Onneksi, lopulta, minuun oli yhteydessä kuljetusyrittäjä Tampereelta joka sai hinnan kohdalleen ja hänellä oli tarvittava kalusto hoitaa koko keikka niin, että minulta ei vaadita mitään toimenpiteitä. Tämä oli helpotus ja tätä kirjoittaessani veneen pitäisi saapua Ouluun 26.4.

Seuraavassa kirjoituksessa sitten palataan halvan ja hyvän trailerin hankintaan..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti